Olin silloin toisella luokalla. Koulua pidettiin Tapiolassa, Nissilässä. Ensimäinen ja toinen luokka olivat etuhuoneessa eli ”ravintolahuoneessa”, kolmas- ja neljäsluokka näyttämöllä ja yläluokat salissa.
Syksyllä saatiin uusi opettaja. Lapinlahdelta tuli meitä opettamaan Kerttu Kesti, vasta keskikoulun käynyt tyttö. Hänellä ei ollut opettamisesta kokemusta. Heti koulun alussa hän antoi kirjoitusvihkot, joihin kotona oli kirjoitettava sen päivän lukuläksy. Sen tunsimme hyvin rasittavana, kun kirjoituskin oli vielä kankeaa. Hän ei tarkastanut milloinkaan mitä kirjoitimme. Myöhemmin löysin kirjoitusvihon ja totesin, että toinen vihko oli aloitettu kesken sanan. Pääasia oli, että jotenkin kirjoitettiin. Onneksi asiaan tuli korjaus ennen joulua, kun Asikkalan Aili tuli koululle ja sanoi opettajalle, ettei hän enää ehdi kirjoittaa Pertin lukuläksyjä. Siihen kirjoitus sitten loppui. Mutta ylemmällä luokalla joku opettaja sanoi, että millainen opettaja teillä on ollut alakoulussa, kun koko luokkaa kirjoittaa niin virheellisesti.
Hyvissä ajoin ennen koulun joulujuhlaa saimme tietää, että meidän luokan tyttöjen on esitettävä juhlassa laululeikki. Opettaja oli valinnut esitettäväksi laululeikin ”Hei leijailkaa, hei leijailkaa te lumihiutaleet”. Ahkerasti sitä harjoiteltiin monta viikkoa.
Joulujuhla oli illalla. Näyttämön väliaikainen seinä oli purettu ja ohjelma esitettiin näyttämöltä. Pukeuduimme yläkerran huoneessa, jossa opettaja asui. Silloin oli jo sota-ajasta kulunut sen verran, että kaupoissa oli myytävänä vaippoina käytettyä sideharsoa. Siitä oli tehty meille hameet. Puserona oli valkoinen laamapaita. Ne olivat jokaisen tytön aluspaitoina talvella. Sitten oli pujotettu lankaan pumpuli palloja, jotka oli niitä lumihiutaleita. Nämä nauhat laitettiin käsivarsiin ehkä kolme nauhaa kumpaankin käteen. Sieltä yleisön välistä juostiin näyttämölle paljain jaloin. Lattia oli kylmä ja taisi jännityskin vähän tärisyttää. Esitys meni odotetusti ja esiintyjät olivat tyytyväisiä.
Väkeä oli joulujuhlaan tullut paljon, enkä löytänyt väentungoksessa kotiväkeä. Ulkona oli puihin kiinnitetty hevosia, joilla pitkämatkalaiset olivat tulleet. Matka Mattilaan oli kuitenkin lyhyt. Vähän pimeä pelotti, kun juoksin ja puristin vasta saatua todistusta kädessäni.
Sen joululoman jatkoksi saimme muistaakseni kahden viikon ylimääräisen loman. Joulun jälkeen alkoivat kovat pakkaset, eikä Tapiolaa saatu niin lämpimäksi, että koulutyö olisi voinut jatkaa.
Muisto kevättalvelta
Kerron tähän vielä sen vuoden kevättalvelta toisen muiston
Marttisenjärvellä oli opettajana Leena Pehkonen. Hänellä ei ollut perhettä, mutta hän piti vapaa-ajallaan oppilaille erilaisia kerhoja. Hän oli myös mummoni hyvä ystävä ja alkoi kysellä mummolta voisiko hän yöpyä Mattilassa. Hän oli harjoitellut lasten kanssa jonkin näytelmän ja tulisivat sitä esittämään Nissilän koululaisille.
Muistelen, että isommat koululaiset tulivat hiihtäen ja opettaja pienempien kanssa ”Tavaskenkäläisessä” (linja-autossa, joka kulki Iisalmesta Tavastkengälle).
Mummon kanssa lähdettiin katsomaan esitystä. Harmittaa, kun olen unohtanut näytelmän nimen. Se oli kuitenkin jokin näistä vanhoista lasten näytelmistä. Tykkäsin kovasti näytelmästä ja puvustus oli mielestäni hieno.
Kun näytelmä loppui, sytytti mummo tulen myrskylyhtyyn ja kuljimme edeltä näyttäen tietä ja vierailevat näyttelijät tulivat perässä. Myöhemmin selvisi, että tapasin silloin ensi kertaa mieheni, kun hän esintyi tässä näytelmässä.
Tarinan on kirjoittanut Riitta Huttunen os Nissinen.
Kouluna tuolloin toimineen Tapiolan (Nissilän nuorisoseurantalon) kuvan on ottanut Tuula Kajaste 12.12.2020.
”Vanhan kansan sanonta minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Se näkyy näissä Riitan kirjoituksissa ja tarinoissa on nämä niin taitavasti ja hauskasti kirjoitettu. Näitä on mukava lukea. Kiitos Riitalle ja yhdistykselle
mielenkiintoisista tarinoista ⭐🌟🎄